Miss Garage Girl 2017–kisan muistoja

Miss Garage Girl 2017–kisan muistoja

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Strömforsin ihanalla ruukkialueella järjestettiin Ruukki Rock’n’Bike –festarit. En ole itse mikään kokenut festarikävijä, mutta koska osallistuin kyseiseen pin-up -kilpailuun, olin viikonlopun innolla mukana. Festariviikonloppu alkoi jo perjantaina. Mieheni ja nuorempi poikani lähtivät autokuskeiksi ja sain kyydin ihan suoraan Strömfors Bed & Bistron eteen. Sieltä olin varannut huoneen kahdeksi yöksi itselleni. Jos paikka ei ole tuttu, suosittelen käymään tutustumassa sekä alueeseen että moniin siellä sijaitseviin ihaniin yrityksiin. B&B:n kotoisa tunnelma oli minulle ennestään tuttu, sillä olin käynyt siellä syömässä ja iltaa viettämässä pin-upin merkeissä jo talvella.

Lue lisää

Oletko sinä Miss Garage Girl 2017?

Monen vuoden ajan minua on pyydetty järjestämään Pin-Up Garagen oma kilpailu. En ole sitä tähän asti tehnyt, koska minulla ei ole ollut aikaisemmin ajatusta sen taakse ja en ole halunnut järjestää kisaa vain kisan takia. Nyt aika kisalle on kuitenkin juuri oikea, ja minulle on avautunut sekä ajatus sen takana, että aivan loistava tapahtuma jonka yhteyteen kisa sopii paremmin kuin hyvin.

Tänä kesänä valitaan siis ensimmäinen Miss Garage Girl Ruukki Rock 'n' Bike Festivaleilla heinäkuun lopussa. Haen kisassa kehityiskelpoista ja yhteistyökykyistä mallia, joka on tulevan vuoden...

Lue lisää

%d bloggaajaa tykkää tästä: