Rakkaus

Poseerauskurssi

Rakkaus. Piste.

Edellisessä blogikirjoituksessani kirjoitin siitä, miltä minusta on tuntunut jo pitkän aikaa tässä pitkässä, tiiviissä ja merkityksellisessä parisuhteessa. Olin jo täysin valmistautunut antamaan periksi, luovuttamaan ja elämään lopun elämääni yksin. Olin masentunut, epätoivoinen, yksinäinenkin. En ollut juuri koskaan yksin, mutta tiedättehän, että toisen ihmisen seurassakin voi olla yksinäinen. Olin todellakin elänyt monta kriisiä läpi ja yrittänyt taiteilla työn ja kotiarjen, harrastusten ja parisuhteen sekä satunnaisten, ennakoimattomien sairastumisten keskellä. Sitä uupumuksen määrää on vaikea sanoin kuvailla. Syvä kuoppa, uskomaton kuilu, jonka reunalta olin pudonnut jo aikaa sitten, eikä minkäänlaista mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen enää ollut näköpiirissä. Aloin kyseenalaistaa osaamiseni, ammattitaitoni, ystävyyssuhteeni...

Lue lisää

%d bloggaajaa tykkää tästä: